Lautaset ja kulhot

Kokkimanin valikoimasta löytyvät laadukkaat lautaset ja kulhot tyylikkääseen kattaukseen. Lautasia ja kulhoja löytyy monessa eri koossa ja värissä. Meiltä löydät lautaset ja kulhot mm. Arabialta, Iittalalta ja Sagaformilta.


Ruokaileminen on yksi elämän suurimmista nautinnoista ja lautaset ja kulhot on siinä isossa roolissa. Ruokalautaset ovat astiaston peruspilari. Lautanen on matala, yleensä pyöreä syömä-, tarjoilu- tai koristeastia. Syvempiä käytetään yleensä keiton tai muun nestemäisen ruoan syöntiin, kun taas litteämpiä käytetään kiinteämmän ruoan syöntiin. 

Kulho on korkeareunainen, yläpuolelta avoin, pohjallinen astia, josta voidaan tarjoilla esimerkiksi keittoa tai käyttää esineiden säilyttämiseen. Pienistä kulhoista voidaan tarjoilla esimerkiksi pähkinöitä tai jäätelöä ja isoimmista salaatteja, jolloin jopa useampi henkilö pystyy ottamaan samaan aikaan. Jälkiruokakulho, esimerkiksi Iittalan Kastehelmi-kulho mahdollistaa jälkiruoan näyttävän tarjoilun.

Ruokalautaset, leipälautaset ja kulhot saavat olla muotoilultaan paitsi käytännöllisiä, niin niiden tulee myös miellyttää silmääsi vuoden jokaisena päivänä. Juhlavan tunnelman luominen suurempiinkin tilaisuuksiin onnistuu ilman kalliita pöytäkattauksia. Pientä luovuutta käyttäen saat arkisillakin astioilla näyttävän juhlapöydän.

Astiat ovat myös erinomainen lahjaidea esimerkiksi valmistuneelle tai hääparille. Muun muassa Teema-sarjan lautaset ovat aina toivottu häälahja ja Muumi-lautaset ja kulhot ovat lasten mieleen. Täydelliset lautaset ja kulhot ovat ilo silmälle ja kestävät vuodesta toiseen.

Rosenthal TAC Sensual Aamiaislautanen 22 cm, harmaa
Katso lisää

Rosenthal TAC Sensual Aamiaislautanen 22 cm, harmaa

Sensual-sarjan lautanen tuo ajatonta kauneutta ruokapöytään.


Rosenthalin TAC Sensual -sarjan aamiaislautanen hurmaa ajattomalla kauneudellaan ja modernilla eleganssillaan. Sen lempeä harmaa sävy antaa tälle korkealaatuiselle posliinilautaselle hienostuneen viimeistelyn, mikä tekee siitä täydellisen valinnan tyylikkäisiin ruokailuhetkiin.

28,90 € 23,31 € ALV 0 %
Rosenthal Suomi Lautanen, 28 cm, valkoinen
Saatavuus:
0 kpl
Tilaa saatavuusilmoitus
Katso lisää

Rosenthal Suomi Lautanen, 28 cm, valkoinen

Rosenthal Suomi valkoinen lautanen, 28 cm, sopii kauniisti arkeen kuin juhlaankin.


Tämä valkoinen Rosenthal Suomi lautanen, 28 cm, on oiva kattauselementti, jota on helppo ihailla. Lautasen laakea muoto sopii monelle aterialle, tai vain myös esillepanoihin.

Timo Sarpanevan suunnittelemat Suomi-tuotteet tuovat kattaukseen särmää.

43,90 € 35,40 € ALV 0 %
Rosenthal Suomi Pyöreä tarjoiluvati 32 cm, valkoinen
Katso lisää

Rosenthal Suomi Pyöreä tarjoiluvati 32 cm, valkoinen

Rosenthal Suomi tarjoiluvati on kaunis elementti erilaisten pitojen kattaukseen.


Rosenthal Suomi tarjoiluvati, 32 cm, sopii mainiosti kakkujen kuin myös muidenkin tarjoiltavien esillepanoon. Tarjoiluvati on elegantti ja puhtaan valkoinen. 

Timo Sarpanevan suunnitelemat Suomi-tuotteet tuovat kattaukseen särmää.

169,00 € 136,29 € ALV 0 %
Rosenthal Suomi Kakku- ja aamiaislautanen 16 cm
Katso lisää

Rosenthal Suomi Kakku- ja aamiaislautanen 16 cm

Kokoa kattauksesi ihanalla Rosenthalin Suomi-astiastolla.


Timo Sarpanevan ja Rosenthalin vuonna 1976 yhteistyönä syntynyt Suomi-sarja sopii moneen eri kattaustyyliin. Sarpaneva on saanut ideansa sarjaan joessa muotoutuneesta kivestä. Suomi-sarja on täydellinen valinta kauniin designin ystäville. Yhdistä kaikki osat harmoniseen kattaukseen. Lautasella esimerkiksi jälkiruokakakku on helppo tarjoilla yhdistettynä muihin Suomi-astiaston osiin.

19,90 € 16,05 € ALV 0 %

Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin

Nyt koodilla KOTIGOURMET 10 € lisäalennus kaikkiin 100 euron ostoksiisi

Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus

Monipuoliset maksutavat

Tuoteryhmät

Tietoa meistä

Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
70,00 €
Toivelistasi on tyhjä. Lisää tuotteita listalla kuvaketta klikkaamalla.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit