Keittiösakset ja -sahat

Keittiösakset sopivat ruoka-ainesten käsittelyyn ja pakkausten avaamiseen. Useissa saksissa olevat hammastetut terät pitävät leikkauskohteen paikoillaan, mutta meiltä löytyy myös klassisia sileäteräisiä saksia. Luisten ja jäisten lihojen, potkien ja isompien ruhojen pilkkomiseen tarvitaan avuksi luusahaa. Kokkimanin valikoimissa on molempia keittiön apuvälineitä sekä mm. yrttisakset, kalasakset ja lintusakset eturivin merkeiltä mm. Arcosilta ja Fiskarsilta.


Fiskarsin sakset ovat voittaneet useita eri palkintoja maailmalla ja ne ovat yhdet maailman arvostetuimmista saksista. Merkin tunnusmerkiksi muodostunut oranssi väri oli Fiskarsin mukaan puhdasta sattumaa. Värivaihtoehdoiksi oli suunniteltu itseasiassa karmiininpunaista, mustaa ja vihreää, mutta mallikahvoja valmistaessa oli muovitehtaan koneessa ollut sattumalta aiemmin mehupuristimien valmistamisessa käytettyä oranssia, joka päätyi myös mallisaksien kahvoihin.

Lopullisessa äänestyksessä oranssi voitti mustan äänin 9-7. Nykyään väri on olennainen osa Fiskars-brändiä ja sen erilaisia saksia aina keittiösaksista, kala- tai lintusaksiin. Valikoimastamme löytyy Fiskarsin keittiösaksia niin oikea- kuin vasenkätisillekin. Lisäksi valikoimastamme löytyy muita keittiössä tarpeellisia saksia.

Fiskars Classic yleissakset 21 cm
-11%
Katso lisää

Fiskars Classic yleissakset 21 cm

Yleissakset kaikkeen leikkaamiseen kotona, koulussa ja toimistossa.


Oranssit Fiskarsin sakset ovat design-klassikko, joka on säilyttänyt suosionsa yli neljän vuosikymmenen ajan. Valikoimassa on useita erilaisia saksia, joiden terät on valmistettu korkealaatuisesta nikkelittömästä teräksestä ja joiden kahvat on ergonomisesti muotoiltu. Miellyttävissä kahvoissa on sormille laaja tarttumapinta, joten käyttämäsi voima jakaantuu tasaisesti ja voimat riittävät pitkään. Kahvat on ruiskuvalettu suoraan teriin kiinni, joten liitoskohta on sekä kestävä että hygieeninen.

22,90 € 18,47 € ALV 0 %

Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin

Nyt koodilla KOTIGOURMET 10 € lisäalennus kaikkiin 100 euron ostoksiisi

Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus

Monipuoliset maksutavat

Tuoteryhmät

Tietoa meistä

Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
70,00 €
Toivelistasi on tyhjä. Lisää tuotteita listalla kuvaketta klikkaamalla.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit