Leivontalastat ja nuolijat

Nuolijalla saat kulhosta kuin kulhosta irti kaiken taikinan ja sekoittaminenkin onnistuu kätevästi. Erilaisille lastoilla onnistuu täytteiden ja kuorrutusten tasoittaminen ja valmistaminen. Valikoimastamme löytyvät mm. Arcosin, Lekúen ja Heirolin leivontalastat ja nuolijat.


Nuolija, toiselta nimeltään kaavin, on keittiön työväline jota käytetään erityisesti leivonnassa. Tavallisia valmistusmateriaaleja ovat muovi ja silikoni, mutta varsinkin ammattimaiseen käyttöön tarkoitetut varrettomat kaapimet ovat usein terästä. 

Joustavuuden ansiosta nuolijaa ja kaavinta voidaan käyttää taikinan irrottamiseen monenlaisista astioista, sekä niillä voidaan jakaa taikina pienempiin osiin. Joustava silikonipää tekee taikinan ja raaka-aineiden sekoittamisen tai kaapimisen kulhosta helpoksi.

Levityslastoilla saa tasoitettua kakun kuorrutteen tasaiseksi. Levityslastat toimivat myös näppäränä paistolastana pienten lettujen ja blinien paistoon. Isompien lastojen, kuten pizza- ja kakkulapioiden avulla nostelu ja siirtely onnistuu helpommin.

Lékué Punainen nuolija,  27,5 cm
Katso lisää

Lékué Punainen nuolija, 27,5 cm

Lékuén silikoninuolija säästää kattilat ja kulhot naarmuilta, ja sen pää on muotoiltu ulottumaan hankalimpaankin kohtaan.


Tämän Lékuén kätevän punaisen nuolijan pituus on  27,5 cm ja se voidaan pestä astiapesukoneessa. Nuolija kestää lämpötiloja -60 aina +240°C:een. (Varren materiaali ABS-muovia, lämmönkestävyys -45 +85°C:een).

Silikoni ei ole öljypohjainen materiaali kuten muovi, vaan piihappipolymeeri. Erilaisia piiyhdisteitä löytyy käytännöllisesti katsoen kaikkialta: luonnonkivistä, hiekasta ja savesta. Platinasilikoni ei ole myrkyllinen elämälle meressä eikä maalla. Elintarvikekäyttöön erinomaisesti soveltuva platinasilikoni ei reagoi ruokien tai juomien kanssa, eikä siitä haihdu tai liukene terveydelle haitallisia aineita. Platinasilikoni on myös hajuton ja bakteereja hylkivä materiaali - siitä valmistetaankin mm. vauvojen tutteja ja sairaaloissa käytettäviä kanyyleja.

Lékué tunnetaan laadukkaista silikonituotteista, jotka valmistetaan parhaasta 100 % platinasilikonista. Platinasilikoni on kestävää, sillä se sietää äärimmäisiä lämpötilan muutoksia pakastimesta kuumaan uuniin vahingoittumatta - käyttökerrasta toiseen. Kun tuote kestää, se on myös ekologinen.

5,90 €
Tefal Bienvenue Ohukaislasta
Katso lisää

Tefal Bienvenue Ohukaislasta

Onnistu letuissa nyt ohuella ja joustavalla lastalla.


Tefalilta laadukas muovinen paistinlasta lettujen ja muiden ohuiden raaka-aineiden menestyksekkääseen paistamiseen.

6,90 €
Pizza- ja kakkulapio
Katso lisää

Pizza- ja kakkulapio

Helpottaa pizzojen, kakkujen, piirakoiden ja leivonnaisten käsittelyä ja nostelua.



Tämän ruostumattomasta teräksestä valmistetun lapion avulla siirrät leivonnaisesti helposti ja turvallisesti paikasta toiseen. Alustalle mahtuvat niin pizzat, pirakat, tarte-flambéet, quichet kuin kakutkin. Tukeva kahva helpottaa kantamista ja uritettu pohja estää herkkujen liimautumisen pohjaan. Käytön jälkeen voit pestä alustan kätevästi tiskikoneessa.

17,90 €
Fiskars Functional Form leivontasetti
Katso lisää

Fiskars Functional Form leivontasetti

Nykyaikaisen keittiön vaatimuksiin suunnitellut välineet.



Fiskarsin Functional Form -leivontasetti sisältää taikinakaapimen ja silikonisudin. Silikoninen taikinakaavin kaapii muotoilunsa ansiosta niin pyöreät kuin suoratkin pinnat tarkasti. Silikonisudilla puolestaan voitelet vuoan ja levität nestemäiset ruoka-aineet käden käänteessä. Työvälineissä on käytetty erikoisvahvaa muovia ja kuumuudenkestävää silikonia.

16,90 €
Joseph Joseph silikoninen lasta, keltainen
Katso lisää

Joseph Joseph silikoninen lasta, keltainen

Tämän lastan voi laskea pöydälle ilman, että pöytä sotkeutuu.



Joseph Josephin Elevate sarja on suunniteltu erityisesti vähentämään sotkua ja lisäämään hygieniaa keittiössä. Suunnittelun ansiosta Elevate työvälineet eivät aiheuta sotkua kun ne laskee pöydälle.

Tämä silikoninen lasta on täydellinen kuorrutuksen levittämiseen tai taikinan kaapimiseen. Lastassa on kätevä teline, jonka varaan lastan voi laskea pöydälle eikä sotkua synny.

13,90 €
Eva Solo Pizzalapio
Katso lisää

Eva Solo Pizzalapio

Tyylikäs ja kestävä Eva Solon pizzalapio.


Tukevalla, ruostumattomasta teräksestä valmistetulla pizzalapiolla on helppo käsitellä pizzaa ammattilaisen ottein. Kahva on pitävää ja lämmönkestävää silikonia.

59,90 €
Victorinox Palettilasta, 23 cm
Katso lisää

Victorinox Palettilasta, 23 cm

Palettilasta esimerkiksi kuorrutuksen viimeistelyyn.



Suorateräinen, keskikokoinen lasta polypropeenikahvalla. Kätevä työväline massojen, kuorrutteiden ja taikinan tasaamiseen.

27,90 €
Lékué kämmennuolija, punainen
-20%
Katso lisää

Lékué kämmennuolija, punainen

Nuolija on monipuolinen ja kätevä apu leivontaan.



Joustavalla kämmennuolijalastalla saat kaiken taikinan nuoltua kulhosta ja voit käyttää sitä myös spatulana taikinan levittämiseen tai kuorrutteen tasoittamiseen.

7,90 € 9,90 €
Heirol Silikoninuolija, suklaanruskea
Saatavuus:
0 kpl
Tilaa saatavuusilmoitus
Katso lisää

Heirol Silikoninuolija, suklaanruskea

Kestävä väline taikinan kaapimiseen ja levittämiseen.



Kotileipureiden herkkujen onnistumisen takavaat oikeanlaiset välineet! Heirolin punainen nuolija on sekä tyylikkään pirteän värinen että laadukkaasti toimiva. Kaavit sitten kulhosta taikinaa, kermavaahtoa tai suklaakastiketta, saat tällä nuolijalla herkut astiasta lähes viimeistäkin pisaraa myöten. Mikäli kulhoon jää vielä jotain pohjille, voivat ne olla vaikkapa kokin tai hänen pikkuapulaisensa maistelupalkinto kovasta uurastamisesta.

3,90 €
GP & me Sekoituslusikka
Katso lisää

GP & me Sekoituslusikka

Kätevä nylonpinnoitteinen sekoituslusikka.




GP & me:n La Dolcetteria di Marisa Laurito -sarjan taikinoiden ja täytteiden sekoituslusikassa on nyloninen pinta, joka estää tuotteiden tarttumisen lusikkaan. Kahva on ergonomisesti muotoiltu ja siinä on pieni kätevä rengas, josta kauhan saa tarvittaessa roikkumaan.

7,90 €
GP & me Palettiveitsi
Katso lisää

GP & me Palettiveitsi

Kakkulasta on monikäyttöinen leipurin apuri.

GP % me:n La Dolcetteria di Marisa Laurito -sarjan nylonista valmistettussa lastassa on terävä sahalaita ja se sopii hyvin myös kakkujen nostamiseen. Lastassa on tarttumaton pinta ja se kestää 210 asteen kuumuuden. Kahva on ergonomisesti muotoiltu ja päässä on kuminen kiinnityslenkki.

7,90 €
GP & me Lusikka, tarttumaton pinta
Katso lisää

GP & me Lusikka, tarttumaton pinta

Nylonpintainen lusikka tekee taikinan käsittelemisestä helpompaa.




GP & me:n La Dolcetteria di Marisa Laurito -sarjan nylonpintainen lusikka on oivallinen apuväline taikinoita käsitellessä, koska siinä on tarttumaton pinta. Lusikassa on myös hyvä lämmönkesto aina 210 asteeseen.

7,90 €
Küchenprofi puinen pizzalapio
Saatavuus:
0 kpl
Tilaa saatavuusilmoitus
Katso lisää

Küchenprofi puinen pizzalapio

Itse tehty pizza on parasta!



Kotona paistettu ja itse tehtyyn taikinaan valmistettu pizza pärjää vertailussa parempienkin pizzerioiden luomuksille. Paistamisessa kannattaa kuumentaa uuni hyvin kuumaksi ja käyttää pizzakiveä, mikäli se on mahdollista. Myös pohjan esipaistaminen auttaa, mikäli uunia ei saa tarpeeksi kuumaksi. Lapiolla saat pizzan uuniin ja uunista ulos kätevästi ja siististi.

19,90 €
Lékué Lusikka, 27 cm vihreä
Katso lisää

Lékué Lusikka, 27 cm vihreä

Silikonilusikka on tavallaan lusikan ja nuolija välimuoto ja palvelee molempia tarkoituksia. Se on loistava apuväline kakkutaikinan valmistuksessa, sillä vuoan puhtaaksi kaapiminen onnistuu vaivattomasti.



Kaikki Lékuén silikonituotteet on valmistettu todella turvallisesta platinasilikonista. Toisin kuin kiinalaisvalmisteinen peroxidisilikoni, platinasilikoni on laadultaan aina tasaista ja siksi sinun ei tarvitse Lékuén tuotetta käyttäessäsi olla huolissasi siitä, onko materiaali elintarvikekäyttöön soveltuvaa. Lékuén silikonista irtoaa vähemmän aineksia kuin keramiikasta eikä materiaali myöskään vastaanota mitään hajuja tai makuja!

5,90 €
Lékué Nuolija 27,5 vihreä
Katso lisää

Lékué Nuolija 27,5 vihreä

Nuolija on loistava apuväline kakkutaikinan valmistuksessa, sillä se nuolee vuokasi putipuhtaaksi viimeistä piirua myöten.



Kaikki Lékuén silikonituotteet on valmistettu todella turvallisesta platinasilikonista. Toisin kuin kiinalaisvalmisteinen peroxidisilikoni, platinasilikoni on laadultaan aina tasaista ja siksi sinun ei tarvitse Lékuén tuotetta käyttäessäsi olla huolissasi siitä, onko materiaali elintarvikekäyttöön soveltuvaa. Lékuén silikonista irtoaa vähemmän aineksia kuin keramiikasta eikä materiaali myöskään vastaanota mitään hajuja tai makuja!

5,90 €
Arcos Leipurilasta, 22,5 cm
Katso lisää

Arcos Leipurilasta, 22,5 cm

Laadukas, keskipitkä lasta on kätevä keskikokoisten kakkujen leipomiseen ja täytteiden tasoitteluun.



Arcos on yksi maailman vanhimmista veitsitehtaista. Arcos on ollut tunnettu veitsien valmistaja yli 130 vuotta. Veitsiä valmistuu 600 erilaista mallia n. 70 000 veitsen päivävauhtia. Erittäin laadukkaat veitset ja oheistuotteet ovat tähän asti olleet pääasiassa ammattikettiöiden käyttöön ja nyt saatavissa myös kotikeittiöön.

23,90 €
Heirol Steely Teräksinen silikoni Nuolija
Katso lisää

Heirol Steely Teräksinen silikoni Nuolija

Silikoninuolijan puhdistus on perheen yhteisessä leivontahetkessä se kaikkein eniten odotettu hetki, sillä nopein saa nuolla sen puhtaaksi.



Steely-sarjan tuotteet ovat erittäin laadukkaita – ne on tehty parhaista materiaaleista oikeassa kohdassa.
Myös viimeistely on tehty huolella. Tuotteiden reunat ovat sileitä ja terät on teroitettu oikein. Kahva on täytetty muovilla – tällä varmistetaan hygieenisyys, sillä vesi ja lika eivät pääse kahvan sisälle, sekä kestävyys (teräosan ja ripustuslenkin kiinnitysosaa ei ole liimattu kahvaan). Steely-tuotteille myönnetäänkin kolmen vuoden takuu.
Lisäksi tuotteet on muotoiltu tyylikkäästi. Keittiövälineitä pidetään usein esillä, joten niiden pitää myös näyttää hyvältä! Korkea laatu mahdollistaa tuotteiden pitkän käyttöiän, joten muotoilun on oltava ajaton.

14,90 €
Heirol Steely Teräksinen levityslasta 32 cm
Katso lisää

Heirol Steely Teräksinen levityslasta 32 cm

Leipurin levityslastan tulee olla tarpeeksi pitkä, että sillä saa kerralla tasoitettua kakun pinnan niin, että saumoja ei jää näkyviin.


Steely-sarjan tuotteet ovat erittäin laadukkaita – ne on tehty parhaista materiaaleista oikeassa kohdassa.

Myös viimeistely on tehty huolella. Tuotteiden reunat ovat sileitä ja terät on teroitettu oikein. Kahva on täytetty muovilla – tällä varmistetaan hygieenisyys, sillä vesi ja lika eivät pääse kahvan sisälle, sekä kestävyys (teräosan ja ripustuslenkin kiinnitysosaa ei ole liimattu kahvaan). Steely-tuotteille myönnetäänkin kolmen vuoden takuu.

Lisäksi tuotteet on muotoiltu tyylikkäästi. Keittiövälineitä pidetään usein esillä, joten niiden pitää myös näyttää hyvältä! Korkea laatu mahdollistaa tuotteiden pitkän käyttöiän, joten muotoilun on oltava ajaton.

16,90 €

Ilmainen toimitus yli 50 € ostoksiin

Nyt koodilla SYYSKEITTIÖ 10 euron alennus kun korin yhteissumma yli 100 eur

Aina nopea toimitus 1–3 arkipäivässä

Maksutavat

Tuoteryhmät

Tietoa meistä

Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
50,00 €
Toivelistasi on tyhjä. Lisää tuotteita listalla kuvaketta klikkaamalla.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit