Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin
Nyt koodilla JOULUKOKKI 10 € lisäalennus kaikkiin 120 euron ostoksiisi
Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus
Ostoskorissasi on 0 tuotetta
Yhteensä: 0,00 €
Pullojen ja purkkien avaaminen saattaa olla usein hankalaa ilman asianmukaisia välineitä. Pakettien sulkeminen voi myös aiheuttaa päänvaivaa ilman kunnollisia sulkijoita. Kokkimanista löytyvät avaajat ja sulkijat erilaisille pulloille, purnukoille ja pusseille esimerkiksi Brixiltä, Sagaformilta ja OBH Nordicalta.
Vaikka monet säilykepurkit voidaankin yleensä avata ilman purkinavaajaa, jokaisella pitäisi silti olla sellainen keittiölaatikossaan. Purkinavaajan avulla voimankäyttö helpottuu ja purkit avautuvat helposti. Kahvasta kevyesti puristamalla ja vääntämällä korkit aukeavat kuin itsestään.
Kannenavaajan avulla aukaiset helposti tiukkaakin tiukemmat pienet ja isot lasipurkkien kannet. Vääntämistä, nostamista tai voimaa ei enää tarvita. Pullonavaaja tai korkinavaaja on taasen pohjimmiltaan vipuun perustuva työkalu, jolla voi poistaa metallisen kruunukorkin pullosta. Kaikki tarpeellisia apuvälineitä keittiöön.
Avaa sydämesi tälle Brabantian yleisavaajalle. Tämä monitoiminen avaaja avaa vaivattomasti sekä kannet että kruunukorkit
Avaa melkein minkä tahansa kannen 1-10 cm. Nelinkertainen teho - avaaja, kruunukorkin avaaja, kannennostin ja rei'itin yhdessä työkalussa. Kestävämpi valinta - valmistettu 41 % kierrätetystä materiaalista, 79 % kierrätettävissä käytön jälkeen. Helppo puhdistaa - konepesun kestävä.
Tässä Brabantian purkinavaajassa on klassinen avausjärjestelmä ja suuri kääntökahva.
Oletko kyllästynyt rosoisiin reunoihin ja haavoihin sormissa avatessasi säilyketölkkejä? Tämä Brabantian laadukas ja helppokäyttöinen avaaja avaa kaikki vakiopurkit jättämättä rosoisia reunoja. Voit jopa laittaa sen astianpesukoneeseen muun pyykinpesun yhteydessä.
Täydellinen apuväline erilaisten kierrekorkillisten pullojen avaamiseen.
Brixin nerokas Capkey -avaaja sopii suurimpaan osaan juomapulloista, niin maito- mehu kuin limupulloihinkin jne. Avaajan voi tarvittaessa puhdistaa astianpesukoneessa.
Brixin kätevä TopLock-sulkija säilyttää juomat ja ruuat jääkaapissa tuoreina useita päiviä.
Säilytä kahvipussin aromit ja mehun tuoreus sulkemalla paketit ilmatiiviisti Brix TopLock -tölkinsulkijalla. Sulkijat voidaan tarvittaessa pestä myös helposti astianpesukoneessa.
Kuori pähkinät helposti.
Heirol pähkinänsärkijällä poistat kätevästi herkullisten pähkinöiden kuoret. Pähkinänsärkijä on kromipäällysteinen. Suosittelemme käsinpesua.
Avaa nyt kaikki tölkit kätevästi uudenlaisella tölkinavaajalla.
Unohda perinteiset tölkinavaajat. Tämä helppo Joseph Josephin Can-Do™ avaaja kiinnittää itse itsensä tölkkiin, ja sinun tulee vaan kääntää hieman avataksesi tölkin. Kun kansi on leikattu, voit helposti painaa laitteen nappulasta joka irrottaa leikatun kannen laitteesta. Sopii oikea- ja vasenkätisille. Näppärän kokoinen avaaja mahtuu hyvin keittiön jo valmiiksi täysiin laatikoihin.
Designer’s Choice -palkinnon voittaja.
Vahva apulainen, joka avaa erikokoiset purkit. Materiaali on pehmeä ja pinta mukavan tarttuva
Lifty-kannenavaajan avulla aukaiset helposti tiukkaakin tiukemmat niin pienten kuin isompienkien lasipurkkien kannet.
Vääntämistä, nostamista tai voimaa ei enää tarvita: aseta vain Lifty paikalleen ja paina alaspäin – lasipurkin kansi on nyt valmis kierrettäväksi auki.
Helppokäyttöinen purkinavaaja säästää vaivaa ruoanlaitossa.
OXO:n purkinavaaja avaa peltipurkit tehokkaasti ja ilman voimaa. Aseta leikkurin terät purkin reunalle ja sulje, jolloin terä napsahtaa kiinnittyen kanteen. Pyöritä isoja kahvoja ja kansi avautuu helposti pitämättä itse purkista kiinni.
Avaa kannelliset purkit kelposti ilman voimaa.
JarKey-purkinavaajalla saat näppärästi alipaine purettua kannellisista purkeista. Tiukkakin kierrekansi avautuu helposti ilman voimaa.
JarKey on valmistettu kestävästä alumiinista ja sen tyylikäs muotoilu miellyttää silmää. JarKeyssä ei ole teräviä reunoja tai liikkuvia osia, joten se on turvallinen sekä erittäin kestävä. Sopii käytettäväksi myös pullonavaaja.
Food Sealer -pussirullat suojaavat elintarvikkeita kylmävaurioilta!
Pussirullat soveltuvat malleihin OBH Nordica Food Sealer 7950 ja 7951 – voit itse valita Food Sealer -pussin koon! Soveltuu elintarvikkeiden säilytykseen jääkaapissa sekä pakastimessa sekä myös niiden lämmitykseen mikroaalto-uunissa ja poreilevassa vedessä, jonka lämpötila on hieman kiehumispisteen alapuolella.
Mainio pullonavaaja vaikka kesämökin saunalle.
Laadukkaat Jamie Oliver -tuotteet sopivat keittiösi perusvalikoimaan. Ergonominen kahva ja laadukas teräs tekevät tuotteesta tyylikkään näköisen ja mukavan käyttää.
Tyylikäs pullonavaaja, jossa on vankka kahva.
Huippuunsa hiottu ergonominen keittiövälinesarja sisältää lukuisia keittiön tarpeellisia työvälineitä. Koko sarja löytyy sekä mustana että valkoisena. Uniikki kädensija kätkee sisäänsä ilmataskut, jotka mukautuvat käden puristuksen mukaan. Kädensijan lämmönkestävä kumikahva kestää kovaakin kulutusta.
Tyylikäs pullonavaaja löytyy sekä mustana että valkoisena.
Huippuunsa hiottu ergonominen keittiövälinesarja sisältää lukuisia keittiön tarpeellisia työvälineitä. Koko sarja löytyy sekä mustana että valkoisena. Uniikki kädensija kätkee sisäänsä ilmataskut, jotka mukautuvat käden puristuksen mukaan. Kädensijan lämmönkestävä kumikahva kestää kovaakin kulutusta.
Monikäyttöiset paistinauhat kuuluvat jokaisen keittiön perusvarustukseen.
Kätevät silikoniset paistinauhat sopivat keittiössä moneen tarkoitukseen. Niillä voit sitoa esimerkiksi parsat nippuun keittämisen ajaksi. Suurempienkin paistien ja kokonaisen linnun sitominen onnistuu kätevästi, sillä paistinauhoja voit jatkaa liittämällä ne toisiinsa kiinni. Nauhat on helppo pestä koneessa ja ne kestävät jopa 250 asteen kuumuuden.
Ei väliä, minkä kokoinen tai mallinen pähkinä sinulla on kourassa, sillä tällä se aukeaa!
Säilykepurkkien vetokannet ovat monesti niin tiukalla, että sormeen tulee haavoja tai kynnet katkeaa niitä avatessa. Tällä avaajalla purkkien avaaminen sujuu kuin tanssi: naps ja se on jo auki!
Steely vetopurkinavaaja on tarkoitettu veto-mekanismia varustettujen säilykepurkkien avaamiseen. Tiukkaankin suljetut purkkien kannet aukeavat vaivattomasti vetopurkinavaajalla.
Steely-sarjan tuotteet ovat erittäin laadukkaita – ne on tehty parhaista materiaaleista oikeassa kohdassa.
Myös viimeistely on tehty huolella. Tuotteiden reunat ovat sileitä ja terät on teroitettu oikein. Kahva on täytetty muovilla – tällä varmistetaan hygieenisyys, sillä vesi ja lika eivät pääse kahvan sisälle, sekä kestävyys (teräosan ja ripustuslenkin kiinnitysosaa ei ole liimattu kahvaan). Steely-tuotteille myönnetäänkin kolmen vuoden takuu.
Lisäksi tuotteet on muotoiltu tyylikkäästi. Keittiövälineitä pidetään usein esillä, joten niiden pitää myös näyttää hyvältä! Korkea laatu mahdollistaa tuotteiden pitkän käyttöiän, joten muotoilun on oltava ajaton.
Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin
Nyt koodilla JOULUKOKKI 10 € lisäalennus kaikkiin 120 euron ostoksiisi
Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus
Vielä 0 € ilmaiseen toimitukseen!
Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!