Teen valmistus

Kuuma kuppi teetä kuuluu erityisesti syksyn ja talven lämmikkeeksi kylminä päivinä ja iltoina. Meiltä löydät teekannut, hauduttimet ja muut tarvikkeet ihanan teen valmistamiseen. Tuotemerkkeinä valikoimassamme ovat mm. Eva Solo, Mastrad ja Sagaform.

Täydellisen teen valmistus alkaa tarvikkeiden hankinnasta. Hyvän teen hauduttaminen ei vaadi paljoa, mutta perusasioiden on oltava kunnossa. Kun käytetään puhdasta ja raikasta vettä, sekä laadukasta teetä ja teepannua -kannua, siivilää tai teepalloa, päästään jo pitkälle. 

Jos haluaa hauduttaa vain yhden kupillisen teetä kerrallaan, voi siihen käyttää siivilää, jonka voi upottaa teekuppiin. Kokkimanista löydät myös luontoa säästävän teräksisen teepussin, jonka avulla valmistat teen kerta toisensa jälkeen. Pääsääntöisesti irtotee tarvitsee pussiteetä pidemmän haudutusajan.

Vedenkeitin, jolla saa säädeltyä veden lämpötilaa, tai seurattua sitä, on teen valmistuksessa erinomainen. Tavallista vedenkeitintä käytettäessä veden kannattaa antaa jäähtyä hieman, jotta saavutetaan paras lopputulos. Paras tee syntyy oikeanlaisilla välineillä. Laadukkaat teetarvikkeet viimeistelevät nautinnon. Säilytä lempi pussiteesi kätevästi ikkunallisella tai ikkunattomassa teelaatikossa.

Bredemeijer Duet Teesuodatin Bredemeijerin teepannuihin
Katso lisää

Laadukas teefiltteri Bredemeijer-kannuille.

Hienojakoinen Duet® teefiltteri on tehty ruostumattomasta teräksestä sekä muovista ja soveltuu kaikille teetyypeille. Filtteri on pesukoneen kestävä. Tämä filtteri käy moneen eri Bredemeijer®-teekannuun! Sopii mm. näihin malleihin: Duet® Bella Ronde-, Classic-, Meteor-, Saturn- ja Minuet®.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

18,90 € 15,24 € ALV 0 %
Bredemeijer Teesuodatin, ruostumaton teräs
Katso lisää

Bredemeijer Teesuodatin, ruostumaton teräs

Suodata teetä lasissa tällä teräksisellä filtterillä!

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu lasiin sopiva teefiltteri. Filtterin voi pestä pesukoneessa

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

9,90 € 7,98 € ALV 0 %
Bredemeijer kaksi Teesuodatinta + mittalusikka, teräs
Katso lisää

Bredemeijer kaksi Teesuodatinta + mittalusikka, teräs

Suodata teelehdet suoraan lasissa!

Kaksi lehdille tarkoitettua, ruostumattomasta terkäksestä valmistettua filtteriä. Sopii melkein kaikkiin laseihin. Setissä tulee mukana teenmittauslusikka. Kaikki komponentit kestävät astianpesukonetta.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

19,90 € 16,05 € ALV 0 %
Bredemeijer Jang Teepannun alusta
Katso lisää

Bredemeijer Jang Teepannun alusta

Valuraitainen Jang-teemainen teekannun alunen.

Jang-alusessa on vahvistettu rakenne. Tällä pidät teekannun pois herkiltä pinnoilta.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

7,90 € 6,37 € ALV 0 %
Bredemeijer Jang Valurautainen Teepannun lämmitin
Katso lisää

Bredemeijer Jang Valurautainen Teepannun lämmitin

Valuraitainen teenlämmitin Jang-teemalla.

Valuraitaisessa teenlämmittimessä on vahvistettu rakenne.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

27,90 € 22,50 € ALV 0 %
Bredemeijer Wuhan valurautainen Teepannu, musta
Katso lisää

Bredemeijer Wuhan valurautainen Teepannu, musta

Valuraitainen Wuhan teekannu ottaa inspiraatiota Aasiasta.

Teekannu on valmistettu valuraudasta ja siinä on enameloitu sisäpinta, joka pitää teen lämpimänä ja maukkaana pitkään. Mukana tulee myös teräksinen filtteri.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

39,90 € 32,18 € ALV 0 %
Bredemeijer Pucheng Valurautainen Teepannu
Katso lisää

Bredemeijer Pucheng Valurautainen Teepannu

Yksinkertainen mutta tehokas teekannu Bredemeijeriltä.

 Hauduta täydellinen kuppi teetä tyylillä tällä Bredemeijerin Pucheng-teekannulla. Se on valmistettu korkealaatuisesta valuraudasta, ja siinä on tyylikäs mattamusta viimeistely.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

45,90 € 37,02 € ALV 0 %
Bredemeijer Minuet Santhee Lasinen Teepannu 1,2 l
Katso lisää

Bredemeijer Minuet Santhee Lasinen Teepannu 1,2 l

Tunnettu teekannumalli nyt myös lasisena!

Minuet® Santhee teepannu, lasisena. Tunnettu malli uudessa ulkoasussa! Teekannu on valmistettu kuumuutta kestävästä borosilikaattilasista.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

39,90 € 32,18 € ALV 0 %
Bredemeijer Duet Boston Teepannu, musta / puu
Katso lisää

Bredemeijer Duet Boston Teepannu, musta / puu

Moderni ulkonäkö kohtaa käytännön tässä Boston-teekannussa.

Boston-teekannu saa modernin ulkonäkönsä mattamustan ruostumattoman teräksen, kiiltävän kannen sekä kahvan ja kannen puisen ilmeen yhdistelmästä. Todellinen katseenvangitsija keittiön pöydällä! Boston on valmistettu korkealaatuisesta metallista, ja siinä on kaksinkertainen eristysseinämä. Tämä takaa, että teen lämpötila ja maku säilyvät jopa tunnin ajan (jos teekannu pidetään vähintään 90-prosenttisesti täynnä). Erityisesti suunniteltu nokka mahdollistaa tasaisen kaadon ilman läikkymistä. Korkealaatuisen metallin ansiosta teekannu kestää vuosia. Filtteri ei sisälly pakkaukseen.

Bredemeijer®-mallistoon kuuluu lähes 100 erilaista teekannua, joiden materiaalit vaihtelevat ruostumattomasta teräksestä valurautaan ja keramiikasta kuumuutta kestävään lasiin. Mallisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Teekannujen lisäksi Bredemeijer®:llä on myös laaja valikoima tarvikkeita täydellisen teekupin valmistamiseen. Esimerkiksi suodattimia, laseja ja aluslautasia. Bredemeijer®-tuotteita myydään maailmanlaajuisesti.

109,00 € 87,90 € ALV 0 %
Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko 12 lokerolla, musta bambu
Katso lisää

Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko 12 lokerolla, musta bambu

Laadukas ja näyttävä teelaatikko teepussien säilyttämiseen.

Teelaatikko on valmistettu bambusta, joka on ympäristöystävällinen ja kestävää materiaalia. Teelaatikossa on 12 lokeroa. Musta väri antaa teeboksille elegantin ja tyylikkään ilmeen, joka sopii erinomaisesti erilaisiin sisustustyyleihin. Läpinkyvän kannen ansiosta näet aina sisällön. 

Bredemeijer on tunnettu laadukkaista teelaatikoistaan, jotka ovat erittäin kestäviä ja luotettavia.

45,90 € 37,02 € ALV 0 %
Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko kahdellatoista lokerolla, bambu
Katso lisää

Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko kahdellatoista lokerolla, bambu

Bambusta valmistettussa teelaatikossa säilytät teepussit ylellisesti.

Tämä Bredemeijerin laadukas teelaatikko on valmistettu korkealaatuisesta bambusta. Läpinäkyvän kannen ansiosta näet aina sen sisällön ja laatikko antaa oman tyylikkään vivahteensa teehetkiin ja kokoustarjoiluihin.

45,90 € 37,02 € ALV 0 %
Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko kuudella lokerolla, musta bambu
Katso lisää

Bredemeijer Ikkunallinen Teelaatikko kuudella lokerolla, musta bambu

Ylellinen teelaatikko teepussien säilyttämiseen.

Tämä Bredemeijerin laadukas teelaatikko on almistettu korkealaatuisesta bambusta trendikkäässä mustassa. Läpinäkyvän kannen ansiosta näet aina sisällön.

31,90 € 25,73 € ALV 0 %
Bredemeijer Kobe Teesetti
-26%
Katso lisää

Bredemeijer Kobe Teesetti

Nyt voit järjestää vaikka japanilaisen teeseremonian omassa kodissasi.

Aasialainen teesetti, joka koostuu valurautaisesta teekannusta ja kahdesta posliinikupista. 1,2 litran teekannu on musta ja siinä on ruostumattomasta teräksestä valmistettu suodatin.

Valkoisissa teekupeissa (150 ml) on kaunis musta kuvio.

43,90 € 35,40 € ALV 0 %

Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin

Nyt koodilla KOTIGOURMET 10 € lisäalennus kaikkiin 100 euron ostoksiisi

Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus

Monipuoliset maksutavat

Tuoteryhmät

Tietoa meistä

Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
70,00 €
Toivelistasi on tyhjä. Lisää tuotteita listalla kuvaketta klikkaamalla.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit