Teen valmistus

Kuuma kuppi teetä kuuluu erityisesti syksyn ja talven lämmikkeeksi kylminä päivinä ja iltoina. Meiltä löydät teekannut, hauduttimet ja muut tarvikkeet ihanan teen valmistamiseen. Tuotemerkkeinä valikoimassamme ovat mm. Eva Solo, Mastrad ja Sagaform.


Täydellisen teen valmistus alkaa tarvikkeiden hankinnasta. Hyvän teen hauduttaminen ei vaadi paljoa, mutta perusasioiden on oltava kunnossa. Kun käytetään puhdasta ja raikasta vettä, sekä laadukasta teetä ja teepannua -kannua, siivilää tai teepalloa, päästään jo pitkälle. 

Jos haluaa hauduttaa vain yhden kupillisen teetä kerrallaan, voi siihen käyttää siivilää, jonka voi upottaa teekuppiin. Kokkimanista löydät myös luontoa säästävän teräksisen teepussin, jonka avulla valmistat teen kerta toisensa jälkeen. Pääsääntöisesti irtotee tarvitsee pussiteetä pidemmän haudutusajan.

Vedenkeitin, jolla saa säädeltyä veden lämpötilaa, tai seurattua sitä, on teen valmistuksessa erinomainen. Tavallista vedenkeitintä käytettäessä veden kannattaa antaa jäähtyä hieman, jotta saavutetaan paras lopputulos. Paras tee syntyy oikeanlaisilla välineillä. Laadukkaat teetarvikkeet viimeistelevät nautinnon. Säilytä lempi pussiteesi kätevästi ikkunallisella tai ikkunattomassa teelaatikossa.

Menu Kettle-teepannu
Saatavuus:
0 kpl
Tilaa saatavuusilmoitus
Katso lisää

Menu Kettle-teepannu

Kaunis teepannu tanskalaiselta huippusuunnittelijalta.


Menun Kettle teepannu on visuaalisesti kaunis kaadin, jota pitää mielellään kattauksessa mukana. Teepannun mukana on teenhaudutin. Pannua voi myös käyttää erikseen myytävän polttimon kanssa.

62,90 € 50,73 € ALV 0 %
Menu Kettle-teepannun lämmitin
Saatavuus:
0 kpl
Tilaa saatavuusilmoitus
Katso lisää

Menu Kettle-teepannun lämmitin

Posliinista valmistettu lämmitin tee- ja glögipannulle.



Menu on tyylikäs ratkaisu kotiin, jossa arvostetaan käytännöllisyyden lisäksi hyvää muotoilua sekä esineiden kauneutta. Tämä lämmitin pitää teepannussa olevan juoman kuumana tuikun avulla.

33,90 € 27,34 € ALV 0 %

Ilmainen toimitus yli 70 € ostoksiin

Nyt koodilla KOTIGOURMET 10 € lisäalennus kaikkiin 100 euron ostoksiisi

Aina nopea 1–3 arkipäivän toimitus

Monipuoliset maksutavat

Tuoteryhmät

Tietoa meistä

Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
70,00 €
Toivelistasi on tyhjä. Lisää tuotteita listalla kuvaketta klikkaamalla.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit